Sitä sun tätä tänne ennen kun...
Ainakaan kolmeen viimeisimpään kirjoitukseeni ei ole tullut kommentin kommenttia. Höh. No, eipä sillä - kirjottaisin muutenkin, jotta reissusta jää itsellekin muistiin jotain.
Tein aikaa sitten vaaleanpunaisen ponchon lasten kokoa. Vein sen TheBoss'ille ja kuulin, että se sopi nuoremmalle tyttärelle. Isompi likka oli saanut hurjat raivarit, että "miksi pikkusisko saa AINA KAIKEN??". Tein hänelle oman, johon jouduin laittamaan valkoista sekaan, että lanka riitti. Nyt ne erottaa toisistaan. (Lanka on Novitan Teddy, jota ei juurikaan enää saa)
Viime viikonloppuna oli vaihteeksi jauhelihapäivä. Pihviurakka alkoi tavallisella sipulilla, salottisipulilla sekä jalopenoilla.
Hyviä tuli!
Poika oli kämppiksensä (mies) kanssa TheBaarissa sekä perjantaina että lauantaina. Sai tuliaiset Sisiliasta sekä Tallinnasta. Pojat lauloivat upeasti!!! Äiti tykkäs.
Käytiin tiistaina palauttamassa matkalaukku ja samalla syömässä vanhimman tyttären kanssa. Paikka oli Chico's. Lounasvaihtoehtona oli aika kiva lista. Sai valita lihan, lisukkeet ja kastikkeen erikseen. (Kympin) Alkusalaatti tuotiin lautasilla pöytään.
Me kaikki kolme valitsimme 15 tuntia haudutettua nautaa. Likka ja minä otimme bataattiranskiksia ja Tuppo savuperunoita.
Itse valitsin pippurikastikkeen, likka aurinkokuivatut tomaatit-kastikkeen ja Tuppo cajun-kastikkeen. Että nuo bataattiranskalaiset oli hyviä!
Keskiviikkona kävimme Mammalla. Vein ostamani hautakynttilän (poikansa haudalle) ja Tallinnasta tuomani suklaan. Katsoimme tabletilta reissukuvat.
Eilen Tuppo halusi jauhelihakeittoa ja sai sitä.
Olemme TAAS lähdössä tänään Tallinnaan. Sain "vapareita", jotka ovat voimassa vain tämän kuun loppuun, siksi. Reissu maksoi kahdeksan euroa per tyyppi ja Ystävämme J. (mies) lähtee tällä kertaa mukaan. Menemme Viking XPRS:llä eli lähtö on klo. 11.30. ja paluu 20.30. Maissa ehtii olla nelisen tuntia ja menemme silloin syömään luultavasti samaan paikkaan kuin monta kertaa aiemminkin. Nyt en (kai) osta lankaa, heh.
Pitää alkaa herättelemään Tuppoa ja tehdä eväsleivät mukaan... Keitin kananmunat jo illalla valmiiksi. Oranssi Pallo taitaa päästä tänään mukaan!?
Kivaa perjantaita!
Kyläreissu (27.08.) jatkui Taorminaan.
Bussimatka sujui nopeasti. Meille jaettiin ennakkoon kopiot kartasta ja hypimme pois autosta erittäin ruuhkaisessa kohtaa katua.
Opas neuvoi menemään portista, kävelemään suoraan ja lopuksi oikealle. Reitti oli merkitty yliviivaustussilla.
Kävelimme kävelykatua, joka osottautui oikeaksi turistikaduksi. Näin jopa liikkeen, jossa myytiin ainoastaan varvastossuja!? Ja matkamuistoja myytiin kymmenissä liikkeissä.
Toki mekin sorruimme ostamaan muutamia 'muistoja', ja minä ostin Tupolle "Homer Godfather" (Simpson siis) -paidan. Se on hieno!
Joka puolella oli kivoja kujia niin ylös- kuin alaspäinkin.
Käytiin muutamassa koruliikkeessä etsimässä Mammalle madonna-amulettia, mutta ihme kyllä ei löydetty. Yhdessä liikkeessä Tuppo pyysi minua katsomaan alas: seisoin lasilattialla, jonka alla oli mm. saviruukku. Tuli hassu olo ja piti siirtyä tavalliselle lattialle.
Tässä kylässä meillä oli enemmän aikaa kierrellä, mutta ei hurjasti intoa siihen. Ainakaan shoppailuun.
Aukiolla oli vanha suihkulähde ilman vettä.
Samalla aukiolla oli kirkko, jonne poikkesimme sisään.
Olihan se paikka taas vaikuttava, mutta heräsi ihmetys onko siellä oikeasti käynyt ihmisiä niin, että paikka olisi ollut täynnä? Kun noita kirkkoja, isoja kirkkoja, oli siellä niin paljon.
Ja nyt löysin sellaisen "isä, olen tehnyt syntiä"-kaapin.
Jatkoimme matkaa seuraavalle aukiolle. Taas kirkko.
(Melkein sama kuva, pahoittelen)
Nyt emme enää menneet sisälle vaan...
...ihailemaan maisemia aukion toiselta laidalta. Kyllä niitä kelpasikin ihailla!
Aikamoinen sijainti tuolla hotellilla, vai mitä? Vau.
Jatkoimme hetken ihastelun jälkeen matkaa.
Ihanan näköinen kauppa, emme poikenneet sisään. Poikkesimme uteliasuuttamme jollekin sivukujalle, näimme jälleen upean maiseman ja totesimme, että on parempi suunnata takaisin samalle kulkemallemme kadulle.
Minulla oli nälkä, taas. Oli meinaan outoa, että koko viikon aikana Tuppo ei valitellut nälkää vaan minä!?
Katsottiin tuota paikkaa - ja olisi varmaan kannattanut mennä sinne...
Vaatii aina pientä neuvottelua kun yritämme valita molempia miellyttävää paikkaa.
Jatkoimme matkaa eteenpäin ja menimme kadun vasemmalla puolella olevaan paikkaan.
Olisi pitänyt luottaa siihen, että "jos paikassa on paljon porukkaa, varsinkin paikallisia, niin siellä laatu ja hinta kohtaavat toisensa".
Tässä ravintolassa ei ollut henkilökunnan lisäksi ketään. *haloo*
Sisustukseltaan paikka oli oikein kiva.
Tilasimme päivän ensimmäiset oluet ja samalla tilasimme pizzat. Olin päättänyt syödä ainakin kerran pizzaa Sisiliassa.
Ei olisi todellakaan kannattunut tehdä niin kyseisessä paikassa! Minun neljän juuston pizza oli kuitenkin syötävää, mutta Tupon "paikallisaiheinen" pizza oli kuulemma pahaa. Ja ilmeisesti olikin, koska Tuppo ei halunnut, että maistaisin sitä. Anjovista sun muuta, ja hurjan suolaista. Harmitti! Mies kuitenkin söi urheasti melkein koko lätyn.
Seinällä oli hyllyjä, joissa oli viinipulloja. Yllätys, että ylimmällä hyllyllä oli Viru Valgea- ja Vana Tallinna-pulloja!?! Sisiliassa? Outoa.
Meille tuli jo vähän kiire kipittää sovittuun aikaan bussiasemalle, mutta olimme kuitenkin ajoissa. Nyt meidät jaettiin kahteen eri minibussiin riippuen hotellin sijainnista. Yksi yksin liikkuva nainen napattiin viime tingassa kyytiin. Nyt mentiin isoa tietä reippaammalla vauhdilla ja olimme pian Recanatin bussiasemalla, josta olimme lähteneet huikealle reissulle seitsemän tuntia aiemmin.
Kävimme hotellilla ottamassa reissun ainoat tunnin päikkärit ja pakkaamassa rantakassin. Haimme marketista olutta, viinirypäleitä sekä sen Lemoncell-liköörin ja menimme rannalle ilta-aurinkoon. Kävin ensimmäistä kertaa tällä reissulla uimassa meressä. Ihanaa!
Rannalta palatessa ostimme kymmenen postikorttia ja kirjoitimme ne huoneemme parvekkeella kynttilän valossa viinistä ja toisistamme nauttien.
Oli muuten ensimmäinen yksityinen postifirma merkkeineen mitä me olemme nähneet. Todistettavasti ainakin kolme korttia ovat löytäneet tiensä perille.
Mahtava ja niin antoisa päivä!
Minun lomaan kuuluu alkoholi. Eikö sinun?
En tarkoita, että olisin lomalla se "pakettimatkojen marakatti" ja kännissä aamusta iltaan. Juon yhden, kaksi tai kolme silloin kun siltä tuntuu. Sisilian reissullakaan en ollut humalassa kertaakaan!
Kaunein kuva ensin! Birra Moretti alla Siciliana, 5,8 % vol. ja puoli litraa. Hintaa en tiedä, koska Tuppo osti nämä (kysyin ja mies muistelee, että vähän yli kolme euroa). Yksi kauneimmista näkemistäni etiketeistä. Istuimme rannan ja kadun välissä olevalla kivimuurilla, nautimme iltapäivän auringosta sekä noista oluista.
Ensimmäiset otimme kentällä kuten tapaamme kuuluu. Vähän niinkuin "tästä se loma alkaa". Onhan siellä kentällä ihan hurjan kallista: lonkeron ja oluen hinnalla olisimme ostaneet perillä matkakohteessa KYMMENEN 0,66 l:n olutta marketista. Sama se.
Lentokoneessa tilasimme kaksi gin-tonic'ia, kaksi pientä pulloa punaviiniä sekä minulle lisäksi yhden Sommersby-siiderin. Perillä veimme laukut huoneeseen ja lähdimme pikaiselle yölliselle lenkille käyden lähimmässä baarissa juomassa parit tuopit.
Marketissa tutkimme valikoimaa. Varsinkin Tuppo suosii aina paikallisia juomia (ja ruokia).
Totesimme Messinan paremmaksi kuin Birra Moretti. Carlsberg oli ostopoikkeus. Marketissa kaksi ensimmäistä maksoi pienessä (0,33) pullossa euron ja isossa (0,66) pullossa kaksi. Lähimmän marketin edustalla oli kaksi pöytää tuoleineen ja pidimme sitä "halvimpana terassina" nauttien siinä joskus ohimennessämme pullolliset kaappikylmää olutta.
Nastro Azzurro oli Tupon mielestä parasta (ja samaa jota joimme ensimmäisenä yönä hanasta). Nuo pullot nautimme rannalta palattuamme, kaukana hotellista, erään "tupakkakioskin" terassilla. Voin vieläkin tuntea ihon kuumuuden siinä varjossa istuessa ja hennon tuulen puhallellessa. Samalla seurasimme paikallisen "kylähullun" hulikointia liikenteen seassa. Se oli sellaista hassua, ei yhtään pelottavaa, joka päättyi siihen kun joku poimi miehen autoonsa.
Kyläreissun jälkeen menimme lähimmälle rannalle. Ostin marketista mukaan viinirypäleitä, olutta sekä pienen pullon Limoncell di Sicilia-likööriä. Ihan vain paikallista maistaaksemme. Kuvasta näkyy, että hinta oli 3,95 euroa. Vahvuutta siinä oli muistaakseni reilut 30 prosenttia. Vahvaa ja makeaa.
Suosimme yleensä pieniä (euron) pulloja, koska ne eivät ehtineet lämmetä kiehumispisteeseen. Niitä myivät rannalla (kahdella eurolla) valkoisiin sonnustautuneet kaksi tummaa miestä. Toisella heistä oli varsin omaperäinen myyntilaulu, josta tuli hauskalle mielelle . (Jos lataan sen joskus 'juutubiin', niin laitan sen sitten tännekin)
Syödessä käydessämme tilasimme pari kertaa pöytään puoli litraa talon viiniä. Omasta mielestäni ne eivät olleet kovin hyviä. Yleensä kannu maksoi kolme euroa.
Kevennys? Ei vaan, varsinkin Tuppo osti välillä myös limua. :)
Peroni'a maisteltiin vain kerran. Ei siksi, että se olisi ollut jotenkin pahaa. Sitä vaan oli vähemmän tarjolla. (Kuva on otettu siinä "marketin terassilla)
Yhtenä iltana päätimme ottaa drinkkejä.
Itse valitsin ensimmäiseksi juomaksi Tom Collins'in. Tuppo taisi ottaa gin-tonic'in.
Vaikka pöytä näyttää täydeltä, niin saanen huomauttaa, että pullot ovat tyhjiä, heh.
Meille tuli tavaksi hakea iltaisin marketista pari kylmää olutta sekä tölkki punaviiniä (koska meillä ei ollut jääkaappia). Minä kävin pesemässä suolan pois hiuksista ja iholta. Sitten istuimme pimeässä illassa parvekkeella poltellen kynttilää ja punaviiniä nauttien. Samalla minä kirjasin muistiin pikkuvihkoon päivän tapahtumat. Tuo Torre Solada maksoi 2,29 euroa litra ja oli hyvää.
Heh; marketissa oli alkujaankin vain muutama tölkki Torre Soladaa ja kun se loppui (meidän toimesta), niin ostin yksinäisen La Vignetta'n. Se maksoi 1,99 euroa ja oli ihan kelpo viiniä.
En siis ole oikeasti mikään pro arvostelemaan viinejä. Joistakin tykkään ja toisista en.
Birra Moretti-pulloissa esiintyi eri henkilöitä. Kuvattavahan ne oli.
Lentokentältä ostin litran Grant's-viskiä (vähän yli kympin), Bailey'sia (0,5 l), Smirnoff'ia (0,5 l) sekä pullollisen italialaista valkoviiniä (Mammalle).
Siinäpä ne. :)