torstai 8. marraskuuta 2012

Mukavasti (aikaan-) saanut...

...ja siitä ihan kivasti tyytyväinen.

 

Uhosin vuorokausi sitten ja se näemmä kannatti. 

Meillä oli kellot soimassa vaikka nukuin TAAS tunnin silloin ja tällöin (yhteensä vissiin kaksi tai kolme). Mentiin me vasta aamusta nukkumaankin (kuten liian usein), mutta Tupon kuorsaamista alkoi säestämään klo. 07.12. MUSIIKKI viereiseltä kentältä. Perään tuli joku kuulutus, uskomatonta. Eikä siinä vielä kaikki: heti perään saapui kadullemme roska-autot pönttöjä tyhjentämään.  ARGHH.

Tuppo nousi ensin ja meni suihkuun. Minä nukuin sen aikaa. Miehen tultua suihkusta, oli minun vuoro. Tilasin mieheltä kahvia ja menin pesulle. Aamupalan jälkeen lähdimme liikkeelle. 

Yhden tärkeän poikkeamisen jälkeen kävelimme sosiaalitoimistoon minne vein neljä kappaletta papereita. DONE THAT. Sitten postiin, jossa postitin isälle villasukat kortin kera isänpäiväksi sekä vihdoin ja viimein Adalmiinalle arvontapalkinnon. DONE THAT.

Matka jatkui keskustaan ja sinne Anttilaan, josta mainitsin aiemmassa postauksessa. Voi mitä kenkiä!!! En halua mokkaisia, en korkoja, en turhia metallikoristeita. Ihan viimeisessä kohtaa näin nämä:


Vedenkestävät, niinkuin äiti toivoi, mutta myös tuulenpitävät. Eikä näillä varmasti liukastele... (ovat muuten mustat eikä harmaat, kuva vääristää)


Äidin laittamasta lahjakortista jäi peräti 0,10 euroa. Luulen, että sekä minä että jalat kiitämme talven tullessa! DONE THAT.

Samalla "shoppailureissulla" ostin itselleni ensimmäisen ripsivärin sekä huulikiillon VUOTEEN. Hankaussieniä (0,99€), kynsiviiloja (1€), 2 kpl kynsiharjoja (1€) sekä Tupolle uuden ketjun (1,50€) avaimiin. Paluureissulla, siis kävelimme kaiket matkat, haimme 3,50 euron hampurilaiset mukaan kotiin.

Halpa, mutta antoisa päivä! Hyvä mieli!

Illalla Tupolla oli töitä ja sillä aikaa minä tein mitä jo uhosin: kaivoin langat ja virkkuukoukun esiin. "Kummitus" - nyt se on aloitettu, mutta langan ohuudesta päätellen siihen menee aikaa vaikka olisin kuinka ahkera. Kaksi tuntia tänään ja moooon-ta edessä. Mutta Se ON aloitettu ja tulossa!!! =)

Taidan olla ylikierroksilla? Kello on tuhat, sata plus kuus. Tuppo nukkuu kuorsaten ja miehellä on herätys kolmen tunnin päästä. Minä nukun sen aikaa kun nukuttaa ja lähden sitten kynsihuoltoon. Laittaisinko pinkkiä ja mustaa kuten uusissa kengissä? Sen jälkeen Ystävätär tarjoaa ruoat meille yhdessä Kallion ravintoloista, jesh!

Tulihan sitä energiaa.. - liikaa?

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

On jo marraskuu...

On jotenkin käsittämätöntä, että eletään jo marraskuuta. Ainakin minulle.


Sataa, sataa ja sataa. Ikkunalauta ropisee alvariinsa ja ikkunoista tulee jo kylmää ilmaa villasukkien verhoamille varpaille. Nenä vuotaa vähintään joka toinen päivä, yskä on ja pysyy. Tupakoitsijalla. Pysyttelen sisällä ja polttelen kynttilöitä. Tuppokin lämmittää.

Laitan (edes itseäni piristämään) tähän "oranssi pallo-kuvia" elokuiselta Turkin reissulta. Hotelliltamme. Jos ne vaikka pikkuisen lämmittäisivät. Eka kuvan taisin jo laittaa aiemminkin - ei kai se haittaa...


En ole kirjoittanut kun mitään mainittavaa ei ole oikein tapahtunut. Tätä samaa ihan pienillä lisämausteilla. Viikonloppuisin laulatan, mutta olen alkanut harkitsemaan lopettamista. Monesta eri syystä, joita en tohdi tässä alkaa luettelemaan. Aika aikaa kutakin. Uskon keksiväni muutakin hommaa. Teen vielä tulevan viikonlopun ja harkitsen sen aikaa. Tai joulun yli...


Edessä on viikonloppu, jolloin juhlimme isiä, vaareja, pappoja ja ukkeja. JOS sellaisia vielä on. Minulla on adoptioisä, jolle postitan alkaneena päivänä villasukat kortin kera. Isovanhempia ei enää ole kuin muistoissa. Pojan isälle laitan tapani mukaan tekstiviestin. Pojalle varmaan myös...


Tupon tyttäret tulevat lauantaina ja jäävät yöksi. Saavat illan laatuaikaa iskän kanssa kun minä olen poissa laulattamassa. Jos rahatilanne sallii, niin vien Tupon illalla syömään (muuta kuin pizzaa) vaikka hän ei minun isä olekaan. Silti.


Tuskailen sellaisen asian kanssa, että olen kadottanut mielenkiinnon käsitöihin. Tai en ole varma onko kyse mielenkiinnosta vai laiskuudesta ja aikaansaamattomuudesta. Vai vaikeudesta aloittaa pitkän tauon jälkeen? En tiedä. 

Lankoja piisaa vaikka kuinka paljon ja näin joulun lähestyessä kohteitakin olisi...

Yksi OIKEA AITO syy on se, että minulla on alkanut ns. ikänäkö. En näe enää kunnolla ruokien tuoteselosteita ja hämärässä lukeminen on vaikeaa. Odotan aikaa silmälääkärille ja maksusitoumusta lukulaseihin. Siihen saakka turvaudun keväällä menehtyneen Ystävättäreni lukulaseihin. Niillä pärjää tarvittaessa jokun aikaa. (Joo, tiedän, ettei toisen laseja saisi käyttää..)


Tänään (ke) pitää mennä viemään papereita sossuun. Siis samalla kun käymme postissa. Jos sää ei ole ihan kamala, niin kävelemme samalla keskustaan Anttilaan. Minulla on se äidin lähettämä 50 euron lahjakortti sinne ja ohjeena ostaa itselle uudet talvikengät. Jos löytäisin edulliset, niin etsisin myös uuden hupparin. Sitäkin tarvitsisin.


Jenkkilässä jännitetään parhaillaan presidentinvaaleja. Toisella silmällä mekin.

Syksy ei ole parasta aikaa minulle, mutta yritän tsempata. Käyn vaikka kynsihuollossa ja laitatan jotain pirteää ja räväkkää väriä kynsiini. Luulenpa, että kun olemme saaneet käveltyä Tupon kanssa muutaman tunnin päivällä, niin voisin yrittää illalla ottaa langan sekä virkkuukoukun hyppysiini. Toivottavasti! 
Tiedänhän minä, että aikaansaamisesta saa hyvän mielen!

Tsemppiä sateisiin ja syksyn harmauteen!

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

PUOLITOISTA VUOTTA!

Siitä tuli maanantaina tasan puolitoista kalenterivuotta kun tapasimme Tupon kanssa!


Muistan tasan tarkkaan kyseisen päivän. 

Ystäväni T. soitti minut siivousavuksi ja minä menin. Paluumatkalla yöllä tapasin Tupon. Piipahdin tutussa ravintolassa pelaamassa biljardia ja sain ns. perskärpäsen perääni. Pelastauduin Tupon pöytään ja siitä tämä kaikki lähti. Onneksi!

Uskomatonta, että siitä on puolitoista vuotta!

Kävimme maanantaina kaupassa ja paluumatkalla...



 ...mies totesi, että "eikös meidän kuuluisi tänään syödä ulkona?".

Niin teimme. Kävimme läheisessä pizzeriassa, jossa söimme lautasta reippaasti isommat jättipizzat ja joimme litran tuopit.
 
Ihanaa rakastaa edelleen! <3

Kiitos, Tuppo, tästä ajasta!!! 

Tunne jatkukoon edelleen!!!



sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Aina muiden ilona?

Kyllä te tiedätte, että rakastan yllättää muita. Niin taaskin!

(...MIKSI AINA minä..?)

On kantakapakka. Se, jossa laulatan ja peluutan bingoa. Siellä on käynyt eräs mies koko sen ajan kun olen siellä roikkunut mikrofonin varressa. (..sen huonon!) Mies on saksalainen ja työkomennuksella täällä korjaamassa.. jaa-a, enpäs kerrokaan, ettei mene liian henkilökohtaiseksi. Mutta hän on käynyt epäsäännöllisen säännöllisesti eli liki päivittäin koko ajan.

Perjantaina oli hänen 45-vuotispäivänsä. Illan piti olla "nyyttärit"-hengessä. Oli meillä kanaa riisillä, sipuli-tomaattisalaattia, nakkirullia, täytekakkua ja vaikka mitä. Epsoo jeesasi meitä ja teki rieskarullia kinkulla ja tonnikalalla.

 KIITOS EPSOO! Hyvin maistuivat! :) 

Tuppo kävi ostamassa hopeisen Suomen markan vm. -67 kuten sankarikin. Menimme sen kanssa kultasepänliikkeeseen, ostimme ketjun ja jätimme yhtälön ammattilaisten käsiin. Kolikkoon tehtiin reikä ja laitettiin kiinnitys. Sankari sai säilyvän muiston Suomesta!


Ruoat maistuivat ja sankari taisi olla kipeästä kyljestään huolimatta aika onnellinen. Ainakin hän väitti niin vielä vuorokautta myöhemminkin kun olin laulattamassa häntä ja muita samassa paikassa. 

Onneksi joku muisti muistuttaa minuakin kellojen siirtämisestä! Menen takaisin nukkumaan ennen bingoa...

Kesäaika päättyy...


torstai 25. lokakuuta 2012

AINA äidin tytär?

Sain äidiltä kirjeen keskiviikkona. Äiti muistaa Minua!


Postiluukku kolahti kovempaa kuin pelkät mainokset. Menin uteliaana katsomaan. Kirje äidiltä. Se sisälsi kaikenlaista. Olenko muistanut mainita, että äiti oli ennen eläkevuosiaan "leikkitäti" eli askartelunohjaaja lastensairaalassa? Mihin koira karvoistaan pääsisi: kirje sisälsi askartelumateriaaleja joulukortteja varten, niin kuin ennen viime jouluakin. 

Kirjeessä luki, että "nurmiksilla on härmää kiiltävää, yö päivän lyhentää" ja "pian alkaa pikkujoulukausi, tee tyttöjen kanssa joulukortteja". Ihana äiti! Tarkoittaa Tupon tyttäriä.


"Sinun vanha ruokatonttusi" luki tuossa, mutta sisällä ei ollut se tonttu, minkä luulin siellä olevan. Tätä en edes muista! Alkaako 80 vuoden ikä painaa äitiä? Nyyh.



Ruokatonttumme olivat rakennettu vessapaperirullien päälle. Omani oli pienempi kuin isän ja äidin, sellainen "raitapaitainen". (Tuon kirjoitettuani tuli mieleen, että oliko se paita enne..?) Tontut olivat aina joulupöydässä jokaisen kohdalla. Joulukuusellakin oli omansa ja se sama on nyt minulla.

Kirjeessä oli jos jonkinmoisia askartelutarpeita, mutta myös lahjakortteja Tiimariin. 40 euron arvosta, jippii! 



Pitänee käyttää ne jouluisesti? HARMI, ettei täällä Tupon luona ole ollenkaan pöytätilaa askartelua varten... Tai sitten sitä tehdään!?

Tästäkö se joulun suunnittelu alkaa? Nyt jo???


keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Eksyin...

...naamakirjan kautta uuteen blogiin, josta kopioimalla keksin aiheen kirjoittaa.

 

Facebookissahan on "blogistan"-sivu, jonne en itse tohdi kirjautua anonyymiteetin katoamisen pelossa. Mutta käyn siellä kuitenkin stalkkaamassa uteliaana ja kiipeän joskus joillekin sivuille. Tänään tänne. Sieltä nappasin aiheen, kiitos.

Kopioin idean siis:


Kymmenen vuotta sitten, vuonna 2002:

- olin vankilassa Hämeenlinnassa jo toista vuotta.
- olin löytänyt paljon uusia piirteitä itsestäni..!
- tajusin sopeutuvani melkein minne vain ja opin jälleen kirjoittamaan päivittäin...


Viisi vuotta sitten, vuonna 2007: 

- olin vankilassa toista kertaa... ( ja viimeistä! )
- ymmärsin osata "nauttia" siitä miten hoidin hommani!
- päätin olla päätymättä ko. paikkaan enää kos-kaan!!!

 Kolme vuotta sitten, vuonna 2009:

- erosin Epsoosta puolentoista vuoden jälkeen.
- aloitin työt kuntouttavassa työtoiminnassa ja olin siellä melkein kaksi vuotta.
- ihmettelin siviilielämää edelleen?  

Vuosi sitten, vuonna 2011:

- löysin Tupon!!! <3 
- olin kurssilla, jonka jätin kesken...
- PARAS Ystävättäreni menehtyi! R.I.P. Heidi! =(
 
Tähän asti tänä vuonna:

- olen vetänyt karaokea ja  bingoa viikonloppuisin...
- rakastan Tuppoa edelleen päivittäin!!! <3 
- elän tätä päivää suht tyytyväisenä...

Olisi kai noihin voinut muutakin kirjoittaen kertoa, mutta kirjoitin ne, mitä tuli ensimmäisenä mieleen...


Palaan asiaan! =)

Kanta-asiakas, jolla oli eilen synttärit..!

Minut tuntevat henkilöt tietävät, että rakastan järjestää yllätyksiä muille. Niin nytkin!

Olen tämän vajaan vuoden aikana tutustunut moneen kanta-asiakkaaseen. Joistakin on tullut peräti ystäviä. Eräs heistä on nainen, joka täytti eilen 66 vuotta. Hän asuu yksin ja ainoat sosiaaliset kanssakäymiset tapahtuvat "tietyssä" ravintolassa. Nainen on reippaasti ylipainoinen ja huonokuntoinen jaloistaan.

Saatoimme eräänä iltana Tupon kanssa naisen kotiinsa ja naisen jalat pettivät matkalla. Nyt toinen jalka on kävelykunnoton. Halusin yllättää naisen, joka ei päässyt kantapaikkaansa juhlimaan päiväänsä. Tein kortin itse ja keräsin lauantain sekä sunnuntain aikana nimmareita muilta kanta-asiakkailta euron tai parin hintaan. Kasaan kertyi peräti 60 euroa!!!

Eilen maanantaina lähdimme Tupon kanssa liikkeelle. Haimme ensin juomakaupasta kaksi pulloa italialaista valkoista juomaa, you know. Nainen on nuorena asunut pitkään Italiassa - siitä teema. Suunta jatkui erääseen marketiin ja sieltä haimme loput:






Kerätyt about 60 euroa riittivät näihin:
suklaasydämiä, viinirypäleitä, ITALIAlaista kääretorttua, suolakeksilajitelma, sini-valko-homejuustoa, ITALIAlaisia oliiveja, mansikoita, ITALIAlaista corconzolaa, juustolajitelma, kiwejä, snack-lajitelma, ITALIAlaista salamia, hunaja- ja jotain muuta melonia, banaaneja, omenoita, päärynöitä, appelsiineja, mandariineja ja ne viinit, joista toinen oli prosecco'a.


Loppusumma heitti kerätyistä rahoista 0,60 euroa. Uskomatonta?!!!

Tupolla oli kiire tekemään töitä, mutta minä istuin naisen seurana parisen tuntia. 


Kuinka mahtava fiilis! Meillä molemmilla Sankarittaren kanssa, uskoisin..!

perjantai 19. lokakuuta 2012

Kynsiä, ruokaa ja pohkeet

On kiire pukea ja piirtää itseni tupakkaostoksille sateeseen, mutta...


Kerron nopeasti, että sain vihdoin ja viimein käytyä elämäni ensimmäisessä kynsihuollossa. Pääsin suoraan ilman ajanvarausta ja selvisin sieltä tunnissa. Asiallista ja ripeää toimintaa. Tykkään siitä mitä sain!


Entä te?

Kynnet ovat nyt ovaalin malliset niitten kuutioiden sijaan. Näyttää ja tuntuu paremmalta. 
"Mii laik" :) 

Ja sitten toinen juttu: Tuppo kokkasi toissa yönä. Kyllä se Mieskin osaa!!!


Voi mikä nautinto! Nams.

Ja sitten vielä yksi juttu. Tuppo hommasi minulle nettidiilin kautta lahjakortin tatuointiliikkeeseen, joka on tuossa alakerrassa. Satasen kortti. Sain käytyä varaamassa sinne ajan ja mikä hassua; se aika on tasan sama päivä kun vuosi sitten kun tein kuvan käteen. 20.11. JEE! Jännää! Nyt teen "samikset" molempiin pohkeisiin...

Ja NYT teen 66 vuotta täyttävälle naiselle synttärikortin. Pitää mennä samalla, kun menee ostamaan tupakkaa, niin hakemaan muutama euro ja nimmareita kanta-asiakkailta. Sellainen kun se nainenkin on. Kanta-asiakas monelta vuodelta. Ajattelin viedä ylipainoiselle, jalkansa satuttaneelle naiselle pullon valkoviiniä ja kassillisen hedelmiä. Hyvä ajatus?

Outoa muuten, että kun yritin yksi ilta saada tuuraajaa, niin en saanut. Tänään yksi mies (ei ole tehnyt yhtään vuoroa tänä vuonna..) halusi illan ja perään yksi nainen. Mies voitti. Menenkö muka stalkkaamaan? Saatan mennä. Minun "tontti", heh.


Kivaa viikonloppua! :)



sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kirotusvihreet ja tav-ut-us-ongelmia

Kyllä minäkin toisinaan tuskailen kieliopin kanssa, mutta.

 

 

Olimme tuossa päivänä eräänä Tupon kanssa nauttimassa halpaa ja siedettävää kimppa-ateriaa lähellä sijaitsevassa paikassa. Ilman mainostamista mainitsen, että sieltä saa ISON kebab-annoksen salaatilla hintaan 4,99 €. Minä kun olen niin pieniruokainen, että syön vain murto(?)osan, niin molemmat tulevat täyteen siitä yhdestä annoksesta. Edullinen vaihtoehto silloin kun kotona kokkaaminen ei kiinnosta.

Siellä paikassa käydessämme on tullut tavaksi lukea IltaSanomat tai IltaLehti (ihan oikein kirjoitettu, daa-a, ja sopii aiheeseen..) silleen vierekkäin istuen ja samaan aikaan lukien. Tällä kertaa huomio kiinnittyi muuhunkin kuin ns. uutisiin.


L u - lu, e t - et, t i i n-tiin?

Minulla on toisinaan vaikeuksia yhdyssanojen kanssa, mutta tavaamisen luulisin hallitsevani. Vaikka silloin, kun olin eka luokalla, sain eri tehtäviä sillä aikaa kun muut opettelivat tavaamaan, niin hallitsen sen silti. Osaan ta-va-ta.



Nämä kaksi mahtavaa esimerkkiä löysin nimeltä mainitsemattoman painoksen samalta aukeamalta! Huh. Olenko minä väärässä?

Mutta ruokaa oli yhtä syötävää kuin joka kerta! ;o)

Mitä pakkoruotsista kun tuo suomenkielikin näemmä tökkii riittävästi?

perjantai 12. lokakuuta 2012

Silakkaa, sirkusta ja sen sellaista

Täällä pitkästä aikaa ja aamuyön puolella, kuten aina nykyään...

Olen ollut laiskasti koneella. En vain tämän blogini suhteen vaan muutenkin. Yksi OIKEA syy on se, että Tupolla on syksyn myötä lisääntynyt työmäärä ja hän istuu paljon tässä missä minä nyt. Muut syyt lienee tekosyitä. Tosin, kuten aiemminkin kirjoitin, niin elämämme on tavallaan niin tasapaksua, ettei siitä ole paljoa kirjoitettavaa. Mutta mutta, mieluummin tasapaksua kuin vuoristorataa.


Kuka ostaa pizzan puhelimella? Siis joo, tottakai ymmärrän, että sen lätyn voi MAKSAA puhelimella, mutta oma kieroutunut ajatusmaailmani vääntää tuon mainoksen niin, että puhelimen voi VAIHTAA pizzaan...

Onnistuin jälleen hajottamaan kännykkäni, hemmetti. Sen, minkä joulupukki (Tuppo) viime jouluna toi. Jossa oli kiva kamera, ilman kaipaamaani salamaa tosin. Harmittaa joka tapauksessa. Onneksi on yksi vanha pa**a, joka toimii puhelimena, ei kamerana. Poikani oli jo myymässä minulle uutta vanhaa puhelintaan, mutta lupasikin sen sitten antaa ilmaiseksi huonona hetkenään. Kelpaa kunhan vain saisin sen jo!


Eräs asiakas työpaikallani yllätti tuossa yhtenä menneenä päivänä  tarjoamalla oma-alotteisesti niin minulle kuin Tupollekin tuopposet. (Olimme hakemassa sinne jäänyttä sateenvarjoani) Istuimme tietenkin samaan pöytään ja saimme kuulla kuinka mies oli palannut juuri Silakkamarkkinoilta. Kertoi syöneensä siellä paistettuja muikkuja, mutta "kalasaalis" oli hienompi: isot purkit juhlasilakkaa, konjakkisilakkaa sekä purkki pirtusilakkaa. 

Minähän en tunnetusti kalasta tykkää, mutta voin hyvin kuvitella kuinka tuo mies on saaliistaan ylpeä. Kohteliaasti kysyin miten hän aikoo saaliistaan nauttia. Pääasiassa perunoiden kera, mutta osan voi paistaakin. Onnea hänelle nautintojensa saavuttamiseen!

Joimme ne tuopposet ja palasimme kotiin sateenvarjoni kanssa. Ai niin, mainittakoon, että siinä sateenvarjossa on Mainos valkosipulin ystäville. Miksi MINULLA on sellainen??? Valkosipuli, yök. Sateenvarjo on ok.







Olimme keskiviikkona sirkuksessa, Sirkus Finlandiassa. Tupon vuokranantaja, Sato, tarjosi ilmaiseksi neljä lippua. Otimme mukaamme kaksi Tupon nuorinta tytärtä. Edellisestä sirkustelustani lienee liki neljäkymmentä vuotta. Ostimme asiaan kuuluen pop corn'ia ja löysimme mieluisat paikat ylimmältä riviltä. Tosi vasemmalta kyllä niin, että osa ohjelmasta jäi arvailujen varaan. Parhaat nähtiin silti!

Väliajalla juttelimme nähdyistä esityksistä ja me kaikki neljä olimme sitä mieltä, että super hyvin koulutetut kaksi valkoista pörröistä kissaa veivät voiton. Ensimmäisenä esiintynyt trapetsitaiteilijatar sai kiitosta myös. Ostimme jäätelöt ja palasimme paikoillemme. 

Toinen puolisko oli parempi. Vatsastapuhuja sai ulvomaan naurusta ääneen. Hän otti yleisöstä miehen ja naisen mukaan ja "puhui sekä lauloi heidän suillaan". Miehellä naisen ääni ja päinvastoin. Ihan mielettömän hauskaa! Paras oli kuitenkin viimeinen esitys: surmanajo. Samassa pallossa...


...oli lopussa NELJÄ moottoripyörää yhtä aikaa! Heidän aikanaan pallosta "putosi" alaosa niin, että siihen jäi metrin rako. Kolme pyörää pörräsi ylhäällä ja yksi alhaalla. Ihan mielettömän hienoa!!! (Minähän tykkään noista pärisijöistä muutenkin!) 

Hieno kokemus, jonka päätteksi saatoimme tytöt ratikkapysäkille ja odotimme, että "kiskovaunu" tuli. Sitten menimme Tupon kanssa lähellä sijaitsevalle Poikani työpaikalle ja nautimme pullon punaviiniä mahtavan illan päätteksi. Poika siis oli töissä tarjoilemassa sen meille! <3

Ex-mieheni Epsoo (muistatteko?) kävi tänään alkuillasta työpaikallani katsomassa laitteet. Kun "kiusa se on pienikin kiusa", niin eräs tietty henkilö oli humalassa repinyt niistä johtoja irti. Minä en osaa niitä laittaa kun ei minun ole koskaan tarvinnut. Epsoo hoiti homman ja samalla ekstraa: tilasivat omistajan kanssa uudet mikrofonit netin kautta ja tulen saamaan uusia biisejäkin, JEE! Epsoo tulee maanantaina siirtämään kaiuttimet ja fiksaa muutenkin, jee sillekin! Piti siis saada paikalle ammattilainen (ja Mies), että asiat alkoivat etenemään... KIITOS EPSOO!!!

Nyt poistettiin torstain laulatukset kun silloin ei vaan käy asiakkaita. Ei ainakaan sellaisia, jotka haluavat laulaa. Sama se. Tyhmää siellä onkin ollut istua tyhjänpanttina.

Alan kirjoittamaan yhtä "tyhmää" juttua, jonka saatte luettavaksenne..ööö...vaikkapa sunnuntaina kun olen vetämässä bingoa. Sopiihan se? ("Joku" oppi ajastuksen, heh heh)

Antoisaa alkavaa viikonloppua kaikille! =)



perjantai 28. syyskuuta 2012

ArkiMysteeri

Mikä tämä on?

 

Mikä on tämä arkinen mysteeri? Näitä löytyy pitkin tiskipöytää ja mikroaaltouunin edestä pöydältä. Joskus jopa jalan alta lattialta. Ne erotetaan alkuperäisestä kohteesta ja jätetään lojumaan toimettomana sinne sun tänne. Ei niitä juuri koskaan palauteta alkuperäiseen kohteeseen. 

Jotkut tuijottavat lähes fanaattiseen tyyliin niitä kaupassa. On siinä paketin kyljessä lappu -30% tai ei. Mutta kotona nuo sitten menettävät merkityksensä ja jäävät lojumaan...

Roskiin asti ne eivät pääse täällä kuin allekirjoittaneen toimesta.




Mistä on kyse?

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Katse ruudussa!

Mitä te katsotte televisiosta?

Mietin hetken aikaa aihetta, josta kirjoittaa. Omassa elämässä kun ei tapahdu ihmeitä. Samaa rataa viikosta kolmanteen. Loppuviikko menee laulattaessa ja bingoa juontaessa, alkuviikosta lepoa. Silloin istun/makaan sohvalla ja katson kaikki viikonlopun aikana tallennetut ohjelmat. 

Toki joskus tapahtuu jotain niinkin ihmeellistä, että käymme Tupon kanssa Lidl'issä ja ostamme kolme kassillista ruokaa. Tai että käymme Saiturinpörssissä tankkaamassa pesuaineita, sukkia sun muuta. Jeij.



(Kuva on Turkista)

Maanantait ovat parhaita. Neljän tähden illallisia katson epäsäännöllisen säännöllisesti. Osan tallennan uusintoina. Sitten tallennukseen menee Gossip Girl, Good Wife ja pari Sinkkuelämää, vaikka ne onkin jo pääasiassa nähty. Suomen huippumalli haussa tulee katsottua maanantaina tai sitten myöhemmin uusintana. Digiboxini tallentaa vain yhtä ohjelmaa kerrallaan. Juu ja myönnän: Big Brother'iakin tulee tuijotettua, mutta ei se haittaa jos muutama jakso jää väliin. 


Uusista sarjoista mielenkiintoisin lienee Alcatraz. Siinä on hienosti keksitty juoni eikä haittaa jos joku jakso jäisi (muka) näkemättä. Paljastavia valheita ja Mentalistia katson kyllä. Selviytyjät ja Amazing Race katsotaan myös silloin kun ne tulevat. Diilikin kiinnosti ennen julkkisosiota. Leijonan luola tulee katsottua jos muuta ei sillä hetkellä tule. Ai niin, ja ehdottomasti Poikamiehet ja Poikamiesstytöt! Kurjat kuppilat ja Kauhukeittiöt.


Musiikkiohjelmat on ihan PAKKO tallentaa. A I N A !!! Xfactor, Talent (Suomi ja muut), Idols'it (Suomi ja muut), Voice of Finland, Voice of USA, kaikki. Ja tallentaa siksi, että on toistomahdollisuus. Ja ehdottomasti Dance!

Kotimaisista ohjelmista tulee katsottua Sokkokokkia, Hyvät ja huonot uutiset (aina!), mahdolliset minisarjat (elleivät ole uusintoja..), Maajussille morsian ja Poliisit. Tuppo seuraa Kimmoa. Minä en voi kun olen silloin poissa ja samaan aikaan tulee jotain muuta nauhoitettavaa.


(Osaako ne opaskoirat lukeakin?)

Hömppää pääasiassa, eikö? Ihan sama. Sopii minulle. =) 

Tuppo katsoo parhaillaan 70'show:ta. Miehen repertuaariin kuuluvat myös Frasier, Pulmuset, Miehen puolikkaat, Frendit, Kolmas kivi auringosta ja muutamat muut valmiiksi nauretut, joita minä en juurikaan voi sietää. Mies katsoo myös Panttilainaamoa, Amerikan kovimmat keräilijät, Huutokaupan metsästäjät ja muuta keräilyyn liittyvää. Koomisena totuutena mainittakoon Tupon listalle myös Muumit, Velhot, jätit ja susihukkaset sekä Madagascarit, hah. Ja mies huutelee sohvalta, että katsoo myös Simpsonit ellen minä ole kotona...


Tähän kohtaan sopii mielestäni tuon liikkeen nimi. Oli pakko kuvata. Heh.




Jatkan vapaan illan viettoa. Suunta muuttuu taas huomenna kun menen päivällä työkkäriin ja illalla laulattamaan. Nyt on aika ja halu kaivautua Tupon kainaloon! Siis kunhan olen keittänyt perunat ja paistanut possupihvit vuohenjuuston kera. NÄLKÄ.

Sateista syyskuun viimeistä viikkoa!



torstai 20. syyskuuta 2012

Stansta naiseilee...

On tapahtunut paljon - ja ei juuri mitään erikoista.


Olen hyvin väsynyt.

Marle tuolla "muualla" kysyi, olenko hengissä ja ajattelin tavallani osoittaa sen, että saatan olla. 

Tein viime viikonloppuna yksin kaikki neljä iltaa ja niistä perjantaina oli erään kantiksen 5-kymppiset eli urakkaa piisasi. Viikonlopun parasta oli se, että pikkuveljeni saapui sunnuntaina 3-vuotiaan poikansa kanssa paikalle ja Tuppo tuli myös. Tapasivat ensimmäistä kertaa. Sain lopettaa työt asiakkaiden vähyyden ja veljeni läsnäolon vuoksi hieman aiemmin. Vein meidät syömään! Kerrakin MINÄ vein!!!! Nautin! <3 

Viime viikon maanantaina tein hetken mielijohteesta "jotain": KYNNET!!!



Tuli vain tunne, että "jotain ihan vain itselleni". Menin ensimmäiseen paikkaan, jonne pääsin heti ilman ajanvarausta.



Pyysin ja sain luvan kuvata niin paljon kuin halusin. Olin ihan pihalla! En todellakaan tiennyt mitä tuossa tilanteessa tapahtuu. Lopputulostakin pelkäsin...


Massaa sitä ja massaa tätä. Olin oikeasti kauhuissani! Vaikka minulla on yhdeksän lävistystä ja kuusi tatuointia, niin nämä kynnet pelottivat enemmän. Ja saattavat pelottaa vieläkin...


Vaihtoehtojakin näyttäisi olevan "tuhat" enemmän kuin minun luonteelleni sopii. Kaksi ON liikaa!?



Minä halusin ns. lyhyet kun en osaa muillakaan olla. Näilläkin oli tosi vaikea olla kaksi ensimmäistä päivää. Nyt menee jo PAITSI kirjoittaessa koneella. Ja muutama muu tilanne, joiden perusteella otan seuraavat pyöreäpäiset. 

Tämä noista. Minä nautin olla kerrankin naisellinen. :)

Vanhempani lähtevät loppukuusta Turkkiin, Alanyaan, jossa olen ollut ehkä seitsemän kertaa. (3 kk yhteensä) Heille matka on ensimmäinen kyseiseen maahan. Jännittävät. 

Olen tavannut pitkästä aikaa Poikaa. Nautin! <3

Tupon kanssa menee hyvin! Rakas! Edelleen!!!

Laulattamaan to, la, ja su bingon kera.

Kummitukselle priva-kiitos! Aloitan piakkoin ja toivon, että lopputuloksesta tulee hyvä! :)

Kuka (?) ON väsynyt? Huomaako? Menen Tupon kainaloon N Y T.

ZZZZzzzzzz.... öitä.


PS. SAA kommentoida -jos täällä "joku" käy......... 

PS2. Anteeksi väsymystila ja kynnet, jotka tekevät enemmän virheitä kuin minä. Muka.




torstai 13. syyskuuta 2012

Kipristää! Ja LUJAA!!!

Nyt mättää. Kaikki. Eikä mikään. Mitähh?

En todellakaan osaa määritellä hatuttaako tämä minulle tyypillinen syyskuu-masennus (juu, ei kuulu väliviivaa, mutta minä laitan kun haluan!) vai vaihdevuodet vai mikä. Kaikki vaan ahdistaa, kipristää, tukehduttaa ja kaikkea. Kaikki menee väärään suuntaan tai on väärässä paikassa. Tielläni kuitenkin.

Onneksi on Tuppo, joka osaa kuunnella kiukutteluani ja yrittää ymmärtää sitä, mitä minä en osaa. En nyt. 



Vaan nyt ei auta. Suihku on jo käyty. Nyt pitää mennä pukemaan ja piirtämään silmät. Ja sitten laulattamaan. Onneksi on lyhyt ilta!

MURRR.


Suomi hävisi!

Mutta MINÄ olin paikalla näkemässä sen.


Meillä oli viime perjantaina tällit "paikallisessa" kuuden aikaan. Minä lähdin edeltä ja Tuppo tuli perästä.


Käveltiin Olympia Stadionille ja päästiin paikoillemme.


Mukana oli siis pomoni, yksi vakioasiakas, Tuppo ja minä. 


Suomi hävisi 0-1, mutta oli se silti minulle the Kokemus! Katsojia liki 40 000! Enpä ole moista usein kokenut!

Kolmen tunnin päästä pitää olla laulattamassa kansaa. Ja huomenna. Ja ylihuomenna. Ja bingoa sunnuntaina. Että plaah.

Mukavaa alkavaa viikonloppua!